Mistähän tähän vaatteeseen on keksitty tämä yksityiskohta? Mitä ajatuksia on printtien taustalla? Missä näitä vaatteita on testattu?
Artikkeleista voi lukea Ukuit-naisen ajatuksia mallien, värien ja printtien synnyttämisestä sekä protopienokaisten testaamisesta tosiretkillä.
Inarin hienossa Siida-museossa on lokakuun loppuun asti näyttely nimeltään Arktisia unelmia. Se esittelee pohjoista matkailua ja arkkitehtuuria mielenkiintoisten valokuvien sekä arkkitehtoonisten piirustusten avulla. 1930-50 -lukujen tunnelmaan pääsee erinomaisesti katsomalla kahdeksan minuuttisen, kaksiosaisen mustavalkofilmin, jonka aiheina ovat muunmuassa tuhottu funkis-tyylinen Pallastunturin matkailuhotelli ja Rovaniemen jälleenrakennus Lapin sodan jälkeen. Filmin sanailu kirvoitti myös Ukuit-naisen pieneen tyylilliseen aikamatkailuun, joten napsautahan päälle mustavalkoinen mielikuvafiltterisi ja kuule korvissasi miellyttävä-äänisen kertojan innokas ja soinnikas intonaatio.
11.kesäkuuta 2019
- Linja-auto se on maantien ässä, vaikka olet tunturiin pyrkimässä! sanailevat reippaat, joustava-askeleiset seikkailijattaremme linjuriauton kyytiin noustessaan. Vahvat terässiivet ovat jouduttaneet heidät ensin Ivaloon, Inariin johtavan tien ja vanhan Petsamontien yhtymäkohtaan, kaukaa Suomi-neitomme helmoista, nimittäin pääkaupunkimme Helsingin maakunnista. Peninkulman verran ennen kuin Karigasnimen tie ylittää Suomen ja Norjan välisen rajan, nämä etelän neidot nostavat selkäänsä eväsreppunsa ynnä melontavarusteensa ja iloisin mielin suuntaavat katseensa edessään avautuvaan Muotkan erämaan tunturilakeuteen, jotka yksinkertaisessa ylevyydessään niin monella tavoin vavahduttavat.
Ovatpa silmänpohjasi parkkiintuneet, jos et nauti ylätunturin aavoista näkymistä! Tuolla etäällä näet jo Ávžegašoaivin tunturin, tuolla Jeageloaijärven, tuolla Stuorrageađggájan kostuttaman, vaivaiskoivikkoisen suonotkon. Eikö vain ole ihminen, luojan luoma, hyttynen tunturin kaarevalla kyljellä? Pieni kuin mikä, mutta sinnikäs. Ilo on kumartua sammuttamaan janoaan tunturipuron raikkaalla vedellä ja korvin kuulla veden soliseva liri.
Varma on askelten kulku, kun isiltä peritty vietti suunnastamiseen johdattaa oivalliseen leiripaikkaan kirkasvetisen järven rannalle, jonne telttakin päätetään riemumielin pystyttää. Eväspussien herkut katoavat nopeasti antamaan raikkaan ulkoilman uuvuttamille vaeltajille kyyditystä höyhensaarille. Eivät ole neitosemme ensimmäistä kertaa luontoäidin helmassa, mutta kyllä kipristelee pakkasukko yöllä varpaita ja puhaltelee viilennystä makuusäkkeihin, vaikkei Pohjolan aurinko maltakaan kokonaan väistyä. Värjöttelee vaan sekin pilvien takana ja katsoo voimattomana, kun teltanliepeille sataa aamulla pieni lumi. Lienevätkö kettujakin ovelampia nämä neitoset vai uskovatko ainaiseen onneensa jatkaessaan hymyhuulin uniaan aina siihen asti, kun aurinko katsoo teltanharjaan suoraan etelästä?
13. kesäkuuta 2019
Stuorraäytsin autiomaja on verraton majapaikka eränkävijättärille, mutta aamutunneilla on aika sulkea sekin ovi ja taipua poroaidan raosta kanjonin pohjaa kulkevalle polulle. Läntisimmän järven rannalla puhaltavat neitosemme tunturi-ilman vahvistamilla keuhkoillaan oivat menopelinsä täyteen, kiinnittävät eväsreppunsa venheen kokkaan ja antavat melojen laulaa kuuden järven ja yhden matalan joen verran ennen neljän virstan apostolinkyytiä. Eivät tunnekaan neitoset herraseuran puutetta, kun kantamukset saavat kyytiä urheilun vahvistamilla neidonhartioilla. Kas noin, kosken jälkeen sanomme hyvästit Stuorraätsille! Terve, Kielajoki ja Kiellaroaivin tupa!
Tunturit hallitsevat maisemaa nyt pehmeän kaartuvina ja joki virtaa vaivaiskoivikkoisessa satumetsän kätkössä. Lappi se on kalamiesten paratiisi. Joen pohjassa heiluttelevat harjukset ja taimenet pyrstöjään, mutta eivät seikkailijattaremme tunne viettiä hopeakylkien narraamiseen. Vaikka perimmäinen Pohjola ei keväästä syksyyn asti yötä tunnekaan ja sen puolesta voisi annattaa melalle kyytiä vuorokaudet ympäriinsä, niin rupeaapa siellä raikkaassa ilmassa makoisa ruokapuoli vetämään puoleensa. Kielajoen alittaessa Karigasniementien haukkuu rannassa jo Giellajohkan lomakylän innokas pystykorva, Onni. Liekö se kutsuu erämaankulkijoita seurakseen kotanuotion ääreen? Giellajohkan emäntä kestitsee vieraansa napapiirin antimilla ja mikäpä olisi oikaista jäsenensä vierasmajan pieluksille, mutta niin vaan kuulevat neitoset erämaan kutsun ja pystyttävät telttansa seuraavan kosken korvalliselle, jylhälle hiekkaharjulle.
15. kesäkuuta 2019
Joki kuljettaa melojaa muutaman mutkan verran ja koskien kuohut keikuttavat lastua laineilla. Keđgivyeppeenjargán vaaleahiekkainen särkkä saa melojaneitosista vieraat ja eväsrepuista löydetty lounasruoka katoaa nopsasti nälkäisiin suihin. Pienet iltapäivänokoset rannalla sekä iloinen ja toverillinen seura karsii kyllä väsymyksen niin ruumiista kuin sielustakin. Uusin, vereksin voimin jatketaan koskenlaskua kohti seuraavaa leiripaikkaa, Maaritinkosken korkeaa töyrästä.
16.kesäkuuta 2019
Reipas koskenlasku aamulla karistaa viimeisetkin unenrippeet silmistä, jonka jälkeen saavat neitoset nauttia peninkulman verran hiljakseen lepäävän joen luonteesta, kunnes kuulevat taas kosken voimallisen vyöryn. Tuurenkoskea voi laskea niin huimasti kuin vain on laskijalla uskallusta! Suvannoissa voi sitten aina huoahtaa ja antaa auringon säteiden valaa terveyttä talven työn uuvuttamiin jäseniin. Silloin kapinoiva mieli rauhoittuu kuin häpeillen ja sieluun laskeutuu ihmeellinen rauha ja hyvän olon tunne.
Vielä muutama reipas melanveto, taas koskenpauhuun Karigasniementien alla ja kas vain, siellä edessähän Kaamasen Kievari jo häämöttääkin ja niin rupeavat erämaankulkijattaremme tekemään haikein mielin paluuta alamaihin. Nopeasti on aika kulunut, liian nopeasti. Mutta tunturien lumoon kerran joutunut palaa sinne yhä uudestaan. Niin joka vuosi syntyy uusia Lapin hulluja. Ja kuka ei ole käynyt kokeilemassa, lähteköön kiireesti matkaan!
Matkustaminen:
Lento Hki-Ivalo. Pummikyydillä lentoasemalta Ivalon keskustaan. Bussilla Inariin ja edelleen Karigasniementietä Sulaojalle. Paluumatka bussilla Kaamasen kievarilta Hotelli Inariin viettämään urbaania akklimatisoitumisleiriä vuorokaudeksi. Kutsubussilla hotellilta suoraan lentokentälle. Lento Ivalo(-Kittilä-)-Helsinki.
Yöpymiset aikajärjestyksessä:
Teltta ylätunturissa, Stuorraäytsin autiotupa, Kiellaroaivin porokämppä (Muotka-tunturin paliskunnan omistama, mutta avoin, ei puuhuoltoa), teltta Maaritinkoskella, teltta harjanteen päällä pari kilometriä Karigasniementien ylityksen jälkeen, kaverin suvun mökki joenrannalla Kaamasen Kievarin lähellä, Hotelli Inari.
Packraftit, hellittelynimiltään ”Pullerot”:
Listassa tummennetut jäivät käyttämättä, kursiivilla merkittyjä ei olisi välttämättä tarvinnut
Vaatteet:
Kantolaite yms.:
Majoite yms.:
Muut rojut:
Ruokailuun liittyvät:
Mitä olisin kaivannut:
Kaksi viimeksi mainittua saimme kokonaan ja osin hoidettua Giellajohkan lomakylän lämminsydämisen avuliaisuuden ja erinomaisen palvelun avulla. Nautimme päivälliseksi ensin Lapin marjakimaran kinuskikastikkeella ja valtavan minttukaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla höystettynä, sen jälkeen maukasta poronkäristystä ja siikaa (ihanaa olla aikuinen). Sen jälkeen emäntä antoi meille vielä korvauksetta oman aurinkorasvansa.