Mistähän tähän vaatteeseen on keksitty tämä yksityiskohta? Mitä ajatuksia on printtien taustalla? Missä näitä vaatteita on testattu?
Artikkeleista voi lukea Ukuit-naisen ajatuksia mallien, värien ja printtien synnyttämisestä sekä protopienokaisten testaamisesta tosiretkillä.
Reissun aktiiviosuus alkoi tiistai-aamuna Kalmakaltiosta ja päättyi seuraavana maanantaina klo 10 Toloseen, Ivalojoen varteen. Setti alkoi helteisellä, hikisellä ja hyttysillä kuorrutetulla vaelluksella Kalmakaltiosta Avisuorajoen alkulähteille, jossa totesimme, että melonta ei onnistu edes packraftilla joen kapeuden ja vähävetisyyden vuoksi. Vaelsimme siis joen vartta eteenpäin, kunnes järjestyksessä kolmannella järvellä laskimme pulleropaatit vesille. Avisuorajoen melonta oli kokonaisuudessaan melkoista rypemistä kahluuosuuksineen ja esteiden ylityksineen, mutta kovasti hauskaa ja juuri sellaista, mitä kyseisellä etenemisvälineellä pitäisi tehdäkin (ainakin toisinaan). Kun Avisuorajoki yhtyi Ivalojokeen, saimme jo enemmän vettä alle, eikä koskissakaan enää vingutettu niin paljon paatin pohjaa. Ivalon Matista vaihdoimme Polar Creekin avokanootteihin ja päädyimme lopulta Toloseen.
Keli vaihteli alkumatkan tukalasta helteestä yhden yön +7 asteeseen, vettä ripsi vain hiljakseen yhtenä päivänä. Fjällrävenin lierihatun päällä piti toisinaan käyttää hyttyshuppua jopa joella. Jalassani oli koko reissun Kokatatin melontahousut, jotka ovat juuri sopivat rymyhousut umpisukkineen. Vaeltaessa hiki kyllä valui välillä noroina reisiä pitkin, mutta toisaalta hyttysen kärsä ei läpäissyt housua ja toi siten helpotusta. Tauolla vedin aina piällyshousut viärinpäin kinttuhin ja tuuletin hiet pois, ripsien samalla koivunoksalla hyönteisosastoa loitommalle. Paitana merinotencelinen Cloudberry Riders FREE koossa L oli mahtava! Reilusti väljänä se ei liimaantunut hikiselle iholle ja kuivui jopa päällä ollessaan nopeasti. Meloessa käytin myös merinovillaista Ukuit Rocks t-paitaa erillisillä merinovillaisilla irtohihoilla sekä kylmänä aamuna merinofroteista Basecamp Babea Kokatatin melonta-anorakin tai Haglöfsin superkevyen Oz-goren alla. Viileänä päivänä melontahousun alla lämmittivät Undercoverine Pants merinotencel-legginsit ja merinosukat. Reissun ainoat jalkineet olivat mainiot Rapalan vuorettomat ja superkevyet kesäkumisaappaat. Niiden sisältä on helppo kaataa vesi pois ja tarvittaessa voi kuivata sisuksen vielä pyyhkeen reunalla esimerkiksi leiriytymisen yhteydessä, myös suossa tarpominen ja rantautuminen on näissä saappaissa huoletonta. En tarvitse maastossa kävellessäni mitään järeämmän tai tiukemman kengän tuomaa tukea, eikä minua henkilökohtaisesti kiinnosta, mitä ihmiset ajattelevat kumisaappaistani esimerkiksi lentokentällä. Siksi siis Rapala.
Leirivaatteena edellisten lisäksi oli syksyllä lanseerattavan Leftovers-malliston proto, Left & Right Baselayer -paita sekä kevytuntuvatakki, Dirtbag Husky Hoodie -merinomekko irtohihoineen, Miracle Beanie -merinopipo ja Leftovers-malliston kapeampi tuubihuivi. Lisäksi kantovälineen (Ortlieb Duffle 60 l) uumenista löytyivät yhdet vaihtopikkarit ja -rintsikat, merinosukat, villasukat ja Ukuitin loppuumyyty pellavaharsopyyhe Dream Wrap Towel.
Muita teknisiä varustetietoja:
Sälää: Leukoplast-urheiluteippiä ja kinesioteippiä reilua kuukautta aikaisemmin operoidun peukalon nivelsidevamman tukemiseen, lääkkeitä eri tarkoituksiin kaiken varalta (muut ensiapuvälineet olivat viiden hengen retkikuntamme yhteiset); kosteusvoide, aurinkovoide, hammasharja ja -tahna, wc-paperia ja intiimipyyhkeitä; kännykkä, varavirtapankki ja piuha, tulostetut A4 -karttasivut 20 kpl Ortliebin vedenpitävässä kotelossa; passi, ajokortti, pankkikortti ja kela-kortti; kolme irtohihnaa pakkaamiseen, Thermacell hyttyskarkotin (toimi hyvin leirissä!) ja hyttyshuppu.
Ruuat:
Tämän kokemuksen perusteella siirryn kuivaamaan retkiruokani itse. Maha ei mene sekaisin lisäaineista ja ruoka maistuu aivan kotiruualta. Leiriolosuhteissa ruuan valmistus omista kuiva-aineksista kestää aika tarkalleen saman kuin valmiin retkiruokapussin käyttö (=veden kiehauttaminen ja muutamien minuuttien odottelu pussin kanssa).
Kuva varusteista (myös päällä olevat ovat mukana kuvassa). Rapalan saappaat unohtuivat kuvasta pois. Ruoka meni jo vatsaan, joten sitä ei löydy kuvasta.
Inarin hienossa Siida-museossa on lokakuun loppuun asti näyttely nimeltään Arktisia unelmia. Se esittelee pohjoista matkailua ja arkkitehtuuria mielenkiintoisten valokuvien sekä arkkitehtoonisten piirustusten avulla. 1930-50 -lukujen tunnelmaan pääsee erinomaisesti katsomalla kahdeksan minuuttisen, kaksiosaisen mustavalkofilmin, jonka aiheina ovat muunmuassa tuhottu funkis-tyylinen Pallastunturin matkailuhotelli ja Rovaniemen jälleenrakennus Lapin sodan jälkeen. Filmin sanailu kirvoitti myös Ukuit-naisen pieneen tyylilliseen aikamatkailuun, joten napsautahan päälle mustavalkoinen mielikuvafiltterisi ja kuule korvissasi miellyttävä-äänisen kertojan innokas ja soinnikas intonaatio.
11.kesäkuuta 2019
- Linja-auto se on maantien ässä, vaikka olet tunturiin pyrkimässä! sanailevat reippaat, joustava-askeleiset seikkailijattaremme linjuriauton kyytiin noustessaan. Vahvat terässiivet ovat jouduttaneet heidät ensin Ivaloon, Inariin johtavan tien ja vanhan Petsamontien yhtymäkohtaan, kaukaa Suomi-neitomme helmoista, nimittäin pääkaupunkimme Helsingin maakunnista. Peninkulman verran ennen kuin Karigasnimen tie ylittää Suomen ja Norjan välisen rajan, nämä etelän neidot nostavat selkäänsä eväsreppunsa ynnä melontavarusteensa ja iloisin mielin suuntaavat katseensa edessään avautuvaan Muotkan erämaan tunturilakeuteen, jotka yksinkertaisessa ylevyydessään niin monella tavoin vavahduttavat.
Ovatpa silmänpohjasi parkkiintuneet, jos et nauti ylätunturin aavoista näkymistä! Tuolla etäällä näet jo Ávžegašoaivin tunturin, tuolla Jeageloaijärven, tuolla Stuorrageađggájan kostuttaman, vaivaiskoivikkoisen suonotkon. Eikö vain ole ihminen, luojan luoma, hyttynen tunturin kaarevalla kyljellä? Pieni kuin mikä, mutta sinnikäs. Ilo on kumartua sammuttamaan janoaan tunturipuron raikkaalla vedellä ja korvin kuulla veden soliseva liri.
Varma on askelten kulku, kun isiltä peritty vietti suunnastamiseen johdattaa oivalliseen leiripaikkaan kirkasvetisen järven rannalle, jonne telttakin päätetään riemumielin pystyttää. Eväspussien herkut katoavat nopeasti antamaan raikkaan ulkoilman uuvuttamille vaeltajille kyyditystä höyhensaarille. Eivät ole neitosemme ensimmäistä kertaa luontoäidin helmassa, mutta kyllä kipristelee pakkasukko yöllä varpaita ja puhaltelee viilennystä makuusäkkeihin, vaikkei Pohjolan aurinko maltakaan kokonaan väistyä. Värjöttelee vaan sekin pilvien takana ja katsoo voimattomana, kun teltanliepeille sataa aamulla pieni lumi. Lienevätkö kettujakin ovelampia nämä neitoset vai uskovatko ainaiseen onneensa jatkaessaan hymyhuulin uniaan aina siihen asti, kun aurinko katsoo teltanharjaan suoraan etelästä?
13. kesäkuuta 2019
Stuorraäytsin autiomaja on verraton majapaikka eränkävijättärille, mutta aamutunneilla on aika sulkea sekin ovi ja taipua poroaidan raosta kanjonin pohjaa kulkevalle polulle. Läntisimmän järven rannalla puhaltavat neitosemme tunturi-ilman vahvistamilla keuhkoillaan oivat menopelinsä täyteen, kiinnittävät eväsreppunsa venheen kokkaan ja antavat melojen laulaa kuuden järven ja yhden matalan joen verran ennen neljän virstan apostolinkyytiä. Eivät tunnekaan neitoset herraseuran puutetta, kun kantamukset saavat kyytiä urheilun vahvistamilla neidonhartioilla. Kas noin, kosken jälkeen sanomme hyvästit Stuorraätsille! Terve, Kielajoki ja Kiellaroaivin tupa!
Tunturit hallitsevat maisemaa nyt pehmeän kaartuvina ja joki virtaa vaivaiskoivikkoisessa satumetsän kätkössä. Lappi se on kalamiesten paratiisi. Joen pohjassa heiluttelevat harjukset ja taimenet pyrstöjään, mutta eivät seikkailijattaremme tunne viettiä hopeakylkien narraamiseen. Vaikka perimmäinen Pohjola ei keväästä syksyyn asti yötä tunnekaan ja sen puolesta voisi annattaa melalle kyytiä vuorokaudet ympäriinsä, niin rupeaapa siellä raikkaassa ilmassa makoisa ruokapuoli vetämään puoleensa. Kielajoen alittaessa Karigasniementien haukkuu rannassa jo Giellajohkan lomakylän innokas pystykorva, Onni. Liekö se kutsuu erämaankulkijoita seurakseen kotanuotion ääreen? Giellajohkan emäntä kestitsee vieraansa napapiirin antimilla ja mikäpä olisi oikaista jäsenensä vierasmajan pieluksille, mutta niin vaan kuulevat neitoset erämaan kutsun ja pystyttävät telttansa seuraavan kosken korvalliselle, jylhälle hiekkaharjulle.
15. kesäkuuta 2019
Joki kuljettaa melojaa muutaman mutkan verran ja koskien kuohut keikuttavat lastua laineilla. Keđgivyeppeenjargán vaaleahiekkainen särkkä saa melojaneitosista vieraat ja eväsrepuista löydetty lounasruoka katoaa nopsasti nälkäisiin suihin. Pienet iltapäivänokoset rannalla sekä iloinen ja toverillinen seura karsii kyllä väsymyksen niin ruumiista kuin sielustakin. Uusin, vereksin voimin jatketaan koskenlaskua kohti seuraavaa leiripaikkaa, Maaritinkosken korkeaa töyrästä.
16.kesäkuuta 2019
Reipas koskenlasku aamulla karistaa viimeisetkin unenrippeet silmistä, jonka jälkeen saavat neitoset nauttia peninkulman verran hiljakseen lepäävän joen luonteesta, kunnes kuulevat taas kosken voimallisen vyöryn. Tuurenkoskea voi laskea niin huimasti kuin vain on laskijalla uskallusta! Suvannoissa voi sitten aina huoahtaa ja antaa auringon säteiden valaa terveyttä talven työn uuvuttamiin jäseniin. Silloin kapinoiva mieli rauhoittuu kuin häpeillen ja sieluun laskeutuu ihmeellinen rauha ja hyvän olon tunne.
Vielä muutama reipas melanveto, taas koskenpauhuun Karigasniementien alla ja kas vain, siellä edessähän Kaamasen Kievari jo häämöttääkin ja niin rupeavat erämaankulkijattaremme tekemään haikein mielin paluuta alamaihin. Nopeasti on aika kulunut, liian nopeasti. Mutta tunturien lumoon kerran joutunut palaa sinne yhä uudestaan. Niin joka vuosi syntyy uusia Lapin hulluja. Ja kuka ei ole käynyt kokeilemassa, lähteköön kiireesti matkaan!
Matkustaminen:
Lento Hki-Ivalo. Pummikyydillä lentoasemalta Ivalon keskustaan. Bussilla Inariin ja edelleen Karigasniementietä Sulaojalle. Paluumatka bussilla Kaamasen kievarilta Hotelli Inariin viettämään urbaania akklimatisoitumisleiriä vuorokaudeksi. Kutsubussilla hotellilta suoraan lentokentälle. Lento Ivalo(-Kittilä-)-Helsinki.
Yöpymiset aikajärjestyksessä:
Teltta ylätunturissa, Stuorraäytsin autiotupa, Kiellaroaivin porokämppä (Muotka-tunturin paliskunnan omistama, mutta avoin, ei puuhuoltoa), teltta Maaritinkoskella, teltta harjanteen päällä pari kilometriä Karigasniementien ylityksen jälkeen, kaverin suvun mökki joenrannalla Kaamasen Kievarin lähellä, Hotelli Inari.
Packraftit, hellittelynimiltään ”Pullerot”:
Listassa tummennetut jäivät käyttämättä, kursiivilla merkittyjä ei olisi välttämättä tarvinnut
Vaatteet:
Kantolaite yms.:
Majoite yms.:
Muut rojut:
Ruokailuun liittyvät:
Mitä olisin kaivannut:
Kaksi viimeksi mainittua saimme kokonaan ja osin hoidettua Giellajohkan lomakylän lämminsydämisen avuliaisuuden ja erinomaisen palvelun avulla. Nautimme päivälliseksi ensin Lapin marjakimaran kinuskikastikkeella ja valtavan minttukaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla höystettynä, sen jälkeen maukasta poronkäristystä ja siikaa (ihanaa olla aikuinen). Sen jälkeen emäntä antoi meille vielä korvauksetta oman aurinkorasvansa.