Mistähän tähän vaatteeseen on keksitty tämä yksityiskohta? Mitä ajatuksia on printtien taustalla? Missä näitä vaatteita on testattu?
Artikkeleista voi lukea Ukuit-naisen ajatuksia mallien, värien ja printtien synnyttämisestä sekä protopienokaisten testaamisesta tosiretkillä.
|
|
|
|
|
Upea, todellinen erämaaseikkailuhenkinen ultrakilpailu, Lapland Wilderness Challenge, järjestettiin 1.-6.8.2020 Vätsärissä. Olin vuoden verran suunnitellut jonkinlaista packraft-vaellusta tuolle tuhannen järven labyrinttialueelle, mutta Avisuorajoki-Ivalojoki -melontaretki siirsi Vätsäri-unelmaa hetkeksi, kunnes kisajärjestäjä huuteli somessa vapaaehtoisia esimerkiksi rastivahdeiksi kilpailuun. Suunnistustaito olisi riittänyt itse kisaankin, mutta viettiä nopeaan etenemiseen ja kiireen tuntuun ei enää juuri löydy kuin muutamien tuntien rogainingeissa. Suurempi halu on liikkua vapaasti niin reitin kuin aikataulunkin suhteen.
Ystäväni Päivin kanssa meloimme ja haikkailimme Sanilan porotilalta Kivilompolon kivisellä rannalla olevalle rastille, päivystimme joukkueita pari päivää ja lähdimme sitten jatkamaan maisemiltaan läkähdyttäviin Rajapäähän ja Routasenkuruun. Reitti näkyy tästä linkistä (yöpymispaikat on merkitty punaisilla lipuilla). Vätsärin alue on täydellinen minulle, joka en halua kulkea merkittyä reittiä, enkä nähdä juuri muita ihmisiä. Kuvaa katsoessa ei voi toki kuin ihmetellä, missä muut melojat ovat!
- katkomela (Braca Hurricane), packraft (MRS), melontaliivit
- melonta-anorakki ja housut (Kokatat), kevytsaappaat (Rapala), puutarhahanskoja grippiin ja peukun leikkausarven suojaamiseen (en juuri tarvinnut enää)
- Gore-tex -anorakki (Haglöfs Oz)
- hattu (Fjällräven), hyttyshuppu, buffista leikattu suikale pannaksi
- Kevytunttis (Arcteryx), verkkopaita (Finnsvala)
- merinopikkarit (Mons Royale), 2x rintsikkatoppi (Lindex)
- villasukat (Helsingin villasukkatehdas)
- nippusiteitä, gorillateippiä, paikkapaloja packraftiin, Aquasole-liimaa, irtohihnoja, karabiineja
- vedenpitävä karttakotelo (Ortlieb)
- 3x varavirtapankki, piuha, töpseli, otsalamppu (Lumonite)
- wc-paperi, intiimipyyhkeet
- tulitikut, keitin (Primus Lite) & keittomuki ja -kattila, kaasu 450 g
- puulusikka, emalimuki (VIRHE! kaunis on, mutta kolisi koko ajan packraftissa ja emalointi mureni Vätsärin kiviin), puukko (Morakniv), iso minigrip roskille
- vesirakko 2 l (päästä kokonaan aukeava, merkki kulunut vuosien saatossa pois; toimi hyvin veden kantamisessa leirissä, muuten juon mukilla järvestä suoraan), vesirakko 1 l (Varusteleka; kuivatun ruuan turvottamiseen repussa, toimi hyvin, eikä tarvinnut tiskata, kun jätti ruuan pakkausminigrippiinsä rakon sisälle)
- Teltta (Big Sky International 2P), puhallettava alusta (Exped Synmat Winterlite M, antoi paremmat unet yksin nukkuvalle kuin solumuovinen), makuupussi (Cumulus Lite 400), puhallettava tyyny (Sea to Summit, vähällä painolla paljon mukavuutta)
- ea-tarvikkeet Ortliebin pakkauksessa, lääkkeitä ja Luneten kuukuppi varoiksi, kosteusvoide, hammasharja & -tahna
- Thermacell-hyttysenkarkotin (toimi erittäin hyvin ja oli tarpeen rastivahtileirissä)
- pankki-, kela- ja ajokortti, passi, kännykkä
- aamiaiseksi kiisseliä jauheesta ja siihen sekoitettuja pikakaurahiutaleita kuivatuilla karpaloilla/mustikoilla tai tuoreilla marjoilla, syödään suoraan kattilasta; leipää (saaristolaislimppua/jälkiuunikauraa) tarvittaessa
- lounaaksi pussikeittoa tai kuuma kuppia suoraan kattilasta nautittuna, leipää voilla ja juustolla
- päivälliseksi kuivattua proteiinia lisukkeineen (kookoskana wokvihanneksilla/pekonijauheliha keittojuureksilla/riistakäristys sipulilla) ja hiilareina rakettispaghetti/mummonmuusi/valmisriisi, syödään suoraan kattilasta
- lisäenergiaksi jälkkärinä tai välipalana suklaata, lakusekoitusta, seessamipatukoita, dominokeksejä, pähkinäsekoituskuutioita (suosittelen!), Earl Grey -teetä, Pirkan kaakaocappucinoa
- Miracle Beanie -merinopipo (en tarvinnut), Headband -merinopanta
- Cloudberry Riders -merinopaita
- Basecamp Babe -merinofroteepaita
- Ukuit Rocks -merinovillainen t-paita
- Undercoverine Pants -merinotencelkalsarit (käytin myös melontahousujen alla muutaman tunnin)
- merinopikkarit (koko oli minulle suuri ja materiaali merino/polyester 80/20 % ei toiminut venyessään liikaa käytössä, malli voisi olla vieläkin korkeampi vyötäröltä -> ideana on siis tehdä korkea, kuminauhaton malli)
- merinovillainen vaellushame (koko oli minulle liian suuri, mutta muuten aivan SUPERvaate, siis todellinen LÄÄÄÄH)
- Leftovers Tube -putkihuivi (kapeampi kuin normaalisti ja siksi erittäin toimiva, testattu jo Ivalojoellakin)
- Leftovers Base Layer -merinopaita (pidennetään vielä helmaa)
Viimeisenä kokonaisena melontapäivänä alkoi sataa vettä puolenpäivänaikaan ja taivas jatkoi lorotteluaan iltaan saakka. Kokatatin melontakamat pitävät sinällään vettä, mutta koska keho hikoilee, kertyy sekä takin että housujen alle kosteutta, joka jäähdyttää aika tehokkaasti kylmemmällä ilmalla. Yläkropassa Finnsvalan verkkokerraston paita ja Basecamp Babe -merinofroteepaita (hihat katkottu 3/4 -pituuteen, jotta hihan suut eivät kastu meloessa) toimivat hyvin, mutta reisissä tuntui tosi niljakkaalta ja lopulta kylmältäkin sateen vaan jatkuessa. Apua tähän olisi tuonut Finnsvalan verkkokerraston kalsarit.
Telttapullona toimisi hyvin Salomonin lötköpullo. Juomarakkoa ei uskaltanut makuupusiin päällä availla. Letkut jätin tarkoituksella kotiin, mutta ehkä yötä varten voisi rakkoon liittääkin vain letkun?
Inarin hienossa Siida-museossa on lokakuun loppuun asti näyttely nimeltään Arktisia unelmia. Se esittelee pohjoista matkailua ja arkkitehtuuria mielenkiintoisten valokuvien sekä arkkitehtoonisten piirustusten avulla. 1930-50 -lukujen tunnelmaan pääsee erinomaisesti katsomalla kahdeksan minuuttisen, kaksiosaisen mustavalkofilmin, jonka aiheina ovat muunmuassa tuhottu funkis-tyylinen Pallastunturin matkailuhotelli ja Rovaniemen jälleenrakennus Lapin sodan jälkeen. Filmin sanailu kirvoitti myös Ukuit-naisen pieneen tyylilliseen aikamatkailuun, joten napsautahan päälle mustavalkoinen mielikuvafiltterisi ja kuule korvissasi miellyttävä-äänisen kertojan innokas ja soinnikas intonaatio.
11.kesäkuuta 2019
- Linja-auto se on maantien ässä, vaikka olet tunturiin pyrkimässä! sanailevat reippaat, joustava-askeleiset seikkailijattaremme linjuriauton kyytiin noustessaan. Vahvat terässiivet ovat jouduttaneet heidät ensin Ivaloon, Inariin johtavan tien ja vanhan Petsamontien yhtymäkohtaan, kaukaa Suomi-neitomme helmoista, nimittäin pääkaupunkimme Helsingin maakunnista. Peninkulman verran ennen kuin Karigasnimen tie ylittää Suomen ja Norjan välisen rajan, nämä etelän neidot nostavat selkäänsä eväsreppunsa ynnä melontavarusteensa ja iloisin mielin suuntaavat katseensa edessään avautuvaan Muotkan erämaan tunturilakeuteen, jotka yksinkertaisessa ylevyydessään niin monella tavoin vavahduttavat.
Ovatpa silmänpohjasi parkkiintuneet, jos et nauti ylätunturin aavoista näkymistä! Tuolla etäällä näet jo Ávžegašoaivin tunturin, tuolla Jeageloaijärven, tuolla Stuorrageađggájan kostuttaman, vaivaiskoivikkoisen suonotkon. Eikö vain ole ihminen, luojan luoma, hyttynen tunturin kaarevalla kyljellä? Pieni kuin mikä, mutta sinnikäs. Ilo on kumartua sammuttamaan janoaan tunturipuron raikkaalla vedellä ja korvin kuulla veden soliseva liri.
Varma on askelten kulku, kun isiltä peritty vietti suunnastamiseen johdattaa oivalliseen leiripaikkaan kirkasvetisen järven rannalle, jonne telttakin päätetään riemumielin pystyttää. Eväspussien herkut katoavat nopeasti antamaan raikkaan ulkoilman uuvuttamille vaeltajille kyyditystä höyhensaarille. Eivät ole neitosemme ensimmäistä kertaa luontoäidin helmassa, mutta kyllä kipristelee pakkasukko yöllä varpaita ja puhaltelee viilennystä makuusäkkeihin, vaikkei Pohjolan aurinko maltakaan kokonaan väistyä. Värjöttelee vaan sekin pilvien takana ja katsoo voimattomana, kun teltanliepeille sataa aamulla pieni lumi. Lienevätkö kettujakin ovelampia nämä neitoset vai uskovatko ainaiseen onneensa jatkaessaan hymyhuulin uniaan aina siihen asti, kun aurinko katsoo teltanharjaan suoraan etelästä?
13. kesäkuuta 2019
Stuorraäytsin autiomaja on verraton majapaikka eränkävijättärille, mutta aamutunneilla on aika sulkea sekin ovi ja taipua poroaidan raosta kanjonin pohjaa kulkevalle polulle. Läntisimmän järven rannalla puhaltavat neitosemme tunturi-ilman vahvistamilla keuhkoillaan oivat menopelinsä täyteen, kiinnittävät eväsreppunsa venheen kokkaan ja antavat melojen laulaa kuuden järven ja yhden matalan joen verran ennen neljän virstan apostolinkyytiä. Eivät tunnekaan neitoset herraseuran puutetta, kun kantamukset saavat kyytiä urheilun vahvistamilla neidonhartioilla. Kas noin, kosken jälkeen sanomme hyvästit Stuorraätsille! Terve, Kielajoki ja Kiellaroaivin tupa!
Tunturit hallitsevat maisemaa nyt pehmeän kaartuvina ja joki virtaa vaivaiskoivikkoisessa satumetsän kätkössä. Lappi se on kalamiesten paratiisi. Joen pohjassa heiluttelevat harjukset ja taimenet pyrstöjään, mutta eivät seikkailijattaremme tunne viettiä hopeakylkien narraamiseen. Vaikka perimmäinen Pohjola ei keväästä syksyyn asti yötä tunnekaan ja sen puolesta voisi annattaa melalle kyytiä vuorokaudet ympäriinsä, niin rupeaapa siellä raikkaassa ilmassa makoisa ruokapuoli vetämään puoleensa. Kielajoen alittaessa Karigasniementien haukkuu rannassa jo Giellajohkan lomakylän innokas pystykorva, Onni. Liekö se kutsuu erämaankulkijoita seurakseen kotanuotion ääreen? Giellajohkan emäntä kestitsee vieraansa napapiirin antimilla ja mikäpä olisi oikaista jäsenensä vierasmajan pieluksille, mutta niin vaan kuulevat neitoset erämaan kutsun ja pystyttävät telttansa seuraavan kosken korvalliselle, jylhälle hiekkaharjulle.
15. kesäkuuta 2019
Joki kuljettaa melojaa muutaman mutkan verran ja koskien kuohut keikuttavat lastua laineilla. Keđgivyeppeenjargán vaaleahiekkainen särkkä saa melojaneitosista vieraat ja eväsrepuista löydetty lounasruoka katoaa nopsasti nälkäisiin suihin. Pienet iltapäivänokoset rannalla sekä iloinen ja toverillinen seura karsii kyllä väsymyksen niin ruumiista kuin sielustakin. Uusin, vereksin voimin jatketaan koskenlaskua kohti seuraavaa leiripaikkaa, Maaritinkosken korkeaa töyrästä.
16.kesäkuuta 2019
Reipas koskenlasku aamulla karistaa viimeisetkin unenrippeet silmistä, jonka jälkeen saavat neitoset nauttia peninkulman verran hiljakseen lepäävän joen luonteesta, kunnes kuulevat taas kosken voimallisen vyöryn. Tuurenkoskea voi laskea niin huimasti kuin vain on laskijalla uskallusta! Suvannoissa voi sitten aina huoahtaa ja antaa auringon säteiden valaa terveyttä talven työn uuvuttamiin jäseniin. Silloin kapinoiva mieli rauhoittuu kuin häpeillen ja sieluun laskeutuu ihmeellinen rauha ja hyvän olon tunne.
Vielä muutama reipas melanveto, taas koskenpauhuun Karigasniementien alla ja kas vain, siellä edessähän Kaamasen Kievari jo häämöttääkin ja niin rupeavat erämaankulkijattaremme tekemään haikein mielin paluuta alamaihin. Nopeasti on aika kulunut, liian nopeasti. Mutta tunturien lumoon kerran joutunut palaa sinne yhä uudestaan. Niin joka vuosi syntyy uusia Lapin hulluja. Ja kuka ei ole käynyt kokeilemassa, lähteköön kiireesti matkaan!
Matkustaminen:
Lento Hki-Ivalo. Pummikyydillä lentoasemalta Ivalon keskustaan. Bussilla Inariin ja edelleen Karigasniementietä Sulaojalle. Paluumatka bussilla Kaamasen kievarilta Hotelli Inariin viettämään urbaania akklimatisoitumisleiriä vuorokaudeksi. Kutsubussilla hotellilta suoraan lentokentälle. Lento Ivalo(-Kittilä-)-Helsinki.
Yöpymiset aikajärjestyksessä:
Teltta ylätunturissa, Stuorraäytsin autiotupa, Kiellaroaivin porokämppä (Muotka-tunturin paliskunnan omistama, mutta avoin, ei puuhuoltoa), teltta Maaritinkoskella, teltta harjanteen päällä pari kilometriä Karigasniementien ylityksen jälkeen, kaverin suvun mökki joenrannalla Kaamasen Kievarin lähellä, Hotelli Inari.
Packraftit, hellittelynimiltään ”Pullerot”:
Listassa tummennetut jäivät käyttämättä, kursiivilla merkittyjä ei olisi välttämättä tarvinnut
Vaatteet:
Kantolaite yms.:
Majoite yms.:
Muut rojut:
Ruokailuun liittyvät:
Mitä olisin kaivannut:
Kaksi viimeksi mainittua saimme kokonaan ja osin hoidettua Giellajohkan lomakylän lämminsydämisen avuliaisuuden ja erinomaisen palvelun avulla. Nautimme päivälliseksi ensin Lapin marjakimaran kinuskikastikkeella ja valtavan minttukaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla höystettynä, sen jälkeen maukasta poronkäristystä ja siikaa (ihanaa olla aikuinen). Sen jälkeen emäntä antoi meille vielä korvauksetta oman aurinkorasvansa.